1.3.2009 syntynyt pentue


pikku_prinsessat_2.2.2009.jpg

Olemme Meerin kaksi somaa prinsessaa. Synnyimme 1.3.2009. Tässä kuvassa me olemme vuorokauden vanhoja. 

Alfapet's Bewitching Rose: Minä olen ruby tyttö ja synnyin ensimmäisenä. Olen melko pieni kokoinen, painoinkin syntyessäni vain 153 g. Synnyin kovalla tohinalla ja olin heti hyvin eloisa, huusin ja potkin vimmatusti. Maailmaantulo oli minusta hyvin hämmästyttävää. Olen oikein sisukas ja pidän kyllä puoliani, vaikka olenkin niin pieni kokoinen. Jos en itse löydä vielä tisua, huudan niin lujaa, että minut kyllä varmasti sinne nostetaan. Osaan lumata toiset juuri sisukkuudellani ja aktiviisuudellani. Tämän vuoksi olenkin saanut nimekseni Alfapet's Bewitching Rose. Bewitching kuvastaa luonnettani ja Rose-nimi tulee minun äidistäni. Minulle on jo tiedossa ihana koti, jonne muutan sitten, kun olen siihen täysin valmis. Tällä hetkellä keskityn syömiseen ja kasvamiseen, enkä vielä murehdi huomisesta. :)

Alfapet's Bedazzling Rose: Minä olen b/t tyttö ja synnyin siis toisena tästä pentueesta. Syntymäni ei ollut kovin helppo ja siksi olinkin aivan eloton kauan aikaa. Minua elvyteltiin pitkään ja vihdoin aloin saamaan henkeä ja elämä voitti - Onneksi näin! Tällä hetkellä voin erittäin hyvin. Maito maistuu vallan mainiosti ja elämäni onkin yhtä nukkumista syömistä - eihän sitä nyt vielä muuta jaksaisikaan. Olen melko suuren kokoinen, painoin syntyessäni 280 g. Taisin olla massussa se, joka vei siskonikin ruoat... :). Nimekseni sain Alfapet's Badazzling Rose sen vuoksi, kun on suuri ihme, että sain jäädä elämään, vaikka alku olikin hyvin vaikeaa. Bedazzling kuvaakin hämmästystä ja siihen liittyvää iloa syntymästäni ja Rose-nimi viittaa äitiini. Olen siis "hämmästyttävä ihme" ja saankin jäädä asumaan aina Meeri-äidin luokse. :)


 5.3.2009

 prinsessat_symss.jpg

Viides päivä menossa ja voimme mainiosti. :) Meeri on todella hyvä äiti, se hoitaa meitä koko ajan. Edes ulos se ei viitsisi lähteä meidän luota, vaan joutuvat sen aivan kantamaan sinne pissalle. Ei me oikeastaan jakseta muuta kuin syödä ja nukkua, mutta sehän on tärkeää, että saamme massaa ja kasvamme ja vahvistumme. Leikkiä ehdimme myöhemminkin. 

Painoakin olemme molemmat kerryttäneet mukavasti. Meistä tummempi on isompi edelleen, eli Alfapet's Bedazzling Rose painaa 410 g ja Alfapet's Bewitching Rose tulee upeasti perässä lukemilla 204! Kaikki näyttää siis hyvältä. Lähetämme kaikille meidän-, eli pennun tuoksuisia terveisiä! Me jatkamme... ...nukkumista ja syömistä... ...vai mites se nyt olikaan... =)


16.3.2009

Heipat!

Jaksoimme heräillä hetkeksi kauneusuniltamme päivittelemään kuulumisiamme. Olemme vietelleet aikaa hyvin paljon tuon meidän mamman maitobaarissa syöden ja sen kyllä huomaakin siitä, että olemme kasvaneet ihan mukavasti. Meistä toinen (Alfapet's Bedazzling Rose) painaa jo hieman yli 1 kg, mutta myös toinen (Alfapet's Bewitching Rose) on kasvanut myös upeasti painaen kohta 600 g. 

Olemme saaneet myös omat kutsumanimemme. Minä, eli Alfapet's Bewitching Rose, olen saanut nimekseni Suvi. Tuleva perheeni oli päätynyt tuohon kauniiseen nimeen siksi, että se kuvastaa minun äitini nimessä olevaa ruusua (roses). Suviruusu on eräs ruusulajike ja minä olen siis tuo Suvi ja äitini on ruusu. Tulevassa perheessäni on myös toinen cavalier nimeltä Säde ja mielestäni nuo Suvi ja Säde trimmaavat myös mukavasti yhteen. Tulemmehan me olemaan Säteen kanssa vähän niin kuin siskoksia. :)

Minä, eli Alfapet's Bedazzling Rose, olen saanut nimekseni Lyyli. Oma äitini on MeerI ja siskopuoleni (joka asuu kotonani) on ViivI, joten tuon jonon jatkoksi nimi LyylI trimmaa melko mukavasti. ;) Lyyli kuvastaa myös tämän hetken olemastani, koska olen melkoinen "lyllerö". :) Rakastan ruokaa ja sen kyllä huomaa... ;) Mutta onhan minulla aikaa kuluttaa, kunhan tästä vaan jaksan alkaa leikkimään ja touhuamaan.

Olemme saaneet jo silmämmekin auki. Suvi ehti ensiksi katsellen jo lauantaina pikkuisilla nappi silmillään. Lyyli aukaisi silmänsä tänään, eli maanantaina. :) Taidamme kuitenkin laittaa silmämme takaisin nyt kiinni ja alkaa hieman nukkumaan. *Huokaus.*  

pennut_16.3.2009.jpg

suvilla_simmut_auli_16.3.2009.jpg


24.3.2009

Heipsankeikkaa!

Olemme kasvamassa pikkuhiljaa prinsessa riiviöiksi. Osaamme jo hieman leikkiä. Otamme muutamia huojuvia askeleita, kunnes TÖPS, olemmekin taas masullamme tassut joka suuntaan levällään. Osaamme jo hieman istua ja meillä on jo HAMPAITA!  Pentulaatikon turvalaitaan on mukava tehdä pieniä hampaan jälkiä ja helpottaa ainaista ikenien kutinaa. Vielä syömme pelkkää maitoa, kun sitä Meeri-äidillä riittää, mutta pian alamme syömään isojen tyttöjen ruokaa. Ollaan saatu jo matolääkettäkin, hyi olkoon, kun sitä vaan tungetaan meidän suuhun ja sitten kyllä aivastuttaa. Ei me enää kovin kauaa pentulaatikossa viihdytä, kun halutaan alkaa tutustua maailmaan. Elämä laatikon ulkopuolella on hyvin jännittävää, välillä kurottaudummekin kurkistelemaan laatikon reunan yli. Laitetaampa meistä ruususista nyt uusia kuvia näytille... ;)

 prinsessat_3_viikkoa_003.jpgMe tähtisilmä siskokset

prinsessat_3_viikkoa_008.jpg

prinsessat_3_viikkoa_010.jpgMiltä se maailma näyttää        pentulaatikon ulkopuolella?

prinsessat_3_viikkoa_011.jpg...Venytys liikkeitä...

prinsessat_3_viikkoa_016.jpgNäin sitä lähdetään liikkeelle...

prinsessat_3_viikkoa_018.jpgJa näin sitä mennään...

prinsessat_3_viikkoa_022.jpg...ja välillä istutaan...

prinsessat_3_viikkoa_029.jpg

 

 

 

 

 

Suvi-sisko on NIIN väsynyt kuvaus hetkellä, menempä herättelemään sen.

prinsessat_3_viikkoa_031.jpgJa tässä me taas yhdessä köllitään.


28.4.2009

Tulin kirjottelemaan tänne kuulumisia, koska minulla on nyt yksinäistä. Siskoni ja leikkikaverini Suvi lähti lauantaina uuteen kotiinsa. Onneksi tänne kotiin jäi siskopuoleni Viivi, Jutta-täti sekä Meeri-äiti. Suvi sisko oli kyllä huippu tyyppi. Se oli niin rohkea ja villi. Suvin lempipuuhaa oli varpaiden ja lahkeiden pureminen. Aina kuin näkyi sukkia, paljaita varpaita tai housunlahkeita jossakin, tiesi mihin suuntaan Suvi spurttaa. :) Minua ei varpaat niin kiinnosta, enemmän tykkään kengistä ja toisten koirien korvista. Njam, tulee vesi kielelle jo ajatuksesta. Olen myös HYVIN omatahtoinen. Pentuaitauksessa en viihdy turhia, vaan haluan olla siellä missä tapahtuu ja missä toisetkin tytöt ovat. Vielä ei ole löytynyt sellaista asiaa, mitä minä pelkäisin, vaan olen rohkea kuin leijona, vaikka kooltani muistutan lähinnä marsua. Laitan vielä muutaman kuvan minusta ja siskostani, kelpaahan meitä nimittäin katsella. ;)

 ritva_50-v__verkun_kuvia_066.jpg Kuvassa olemme 3-viikkoisia Duracel Pupuja

pentukuvat_2009__corolla_007.jpg 4-5 viikkoa täynnä

lyyli_1.jpg

lyyli_ja_suvi_ulkona.jpg Ensimmäistä kertaa ulkona lähes kahdeksan viikkoisina.

lyyli_ulkona.jpg Lyylin vauhtinäyte

suvin_vauhti.jpg Suvin vauhtinäyte

suvi_kivi_suussa.jpg Kivet oli hyviä

suvi_2.jpg Olenkohan vähän nätti prinsessa?

suvin_silmnisku.jpg Osaan vinkata silmääkin!